Pohjois-Pohjanmaan liitto, Kauppurienkatu 8 A, 90100  OULU

 

 

Me allekirjoittaneet emme voi hyväksyä Hanhikiven alueen kaavoittamista ydinvoimala-alueeksi.

 

Esitämme, että Suomen ainutlaatuiset maat, metsät ja vesistöt säilytetään uraanilouhinnasta ja atomi(ydin)voimasta vapaina meille ja tuleville sukupolville ja keskitymme uusiutuvien energiaratkaisujen etsimiseen ja niiden toteuttamiseen. Suosittelemme opintomatkaa Tanskaan, Thyn maakuntaan, Thistedin kaupunkiin, jossa käytetään sataprosenttisesti (100 %) uusiutuvaa energiaa (http://www.folkecenter.dk/).

 

Kannanottomme perustuu mm. seuraaviin faktoihin:

Atomivoimaloiden päästöt turmelevat elinympäristöämme. Atomivoimaloiden päivittäiset lämminvesi- ja pesulapäästöt, korroosiojätteet ym. päätyvät luontoon. Tämän lisänä meillä on aina uhkana katastrofin mahdollisuus.

 

Suomen ydinvoimalaitoksissa käytetään Itämeren murtovettä jäähdytysvetenä, ja niiden radioaktiivisten aineiden päästöt ja lämminvesipäästöt puretaan mereen (Ilus 2009). Voimaloiden piipusta tupruaa ilmaan päästöjä. Reichelt (1985) on todennut että ydinvoimalan tuottama rutiiniomainen päästöplyymi aiheuttaa suurimmat metsien neulaskadot voimalan pääilmansuunnassa.

 

Lasten leukemiariskin on todettu kohonneen kaikilla Saksan atomivoimapaikkakunnilla. (KiKK-tutkimus 2007). Mitä lähempänä atomivoimalaa asutaan, sitä runsaammin esiintyy leukemiaa.

 

On niitä ilmaston tutkijoita, jotka esittävät että atomivoimaloiden jäähdytysmenetelmät aiheuttavat myös ilmaston lämpenemistä, oliko merivettä, tai jäähdytystorneja käytössä. Atomivoimalan energiasta vähintään kaksi kolmasosaa (2/3) menee hukkaan. Uraanienergian tuottaman hukkalämmön myötävaikutus maapallon lämpenemiseen on liitettävä atomivoiman ympäristövaikutuksiin (Nordell 2003, 2008 ja 2009). Atomivoimaloiden suora merivesijäähdytys (Once-through cooling, OTC) on tuomittu kestämättömäksi (IAEA, Oslo 1974). Se aiheuttaa valtavan määrän eliökuolemia jo vedenoton yhteydessä eliöiden joutuessa suorassa merivesipiirissä atomivoimalaan. Ne huuhtoutuvat ulos elottomana orgaanisena aineena. Purkautuva lämminvesiplyymi (lämpösaaste, Thermal Pollution) aiheuttaa laajenevalla alueella vahinkoa ekosysteemille, sen eliöille hapen puutetta, sairauksia, lisääntymisvaikeuksia, aineenvaihduntahäiriöitä.

Alueilla, joilla veden lämpötila on lauhdeveden päästöistä kohonnut, esiintyy runsaasti leväkukintaa. Myrkyllistä leväkukintaa (Harmful algal blooms, HAB) esiintyy kaikkialla kehittyneessä maailmassa, jossa elintason nousua pönkitetään puhtaan meriveden kustannuksella. Näin on mm. Japanin, Kanadan ja Kalifornian rannikoilla. (http://www.healthebay.org/currentissues/powerplants/default.asp)

 

Ydinjätteen loppusijoitus ei ole ratkaisu, ei ratkaistu, eikä ratkaistavissa.

Siteeraamme arvovaltaista ruotsalaista geologia:

"När förnuftet sover får monstren möjlighet att föröka sig och ta herraväldet över världen. Så ock med kärnkraftssituationen i Sverige och Finland" (Nils-Axel Mörner 2009).

 

Helsingissä 27. lokakuuta 2009

 


Artists for a Clean Future     

Angela Oker-Blom

Edelleen Ei ydinvoimaa - kansalaisliike

Anna-Liisa Mattsoff

Naiset atomivoimaa vastaan

Pirkko Lindberg

Naiset Rauhan Puolesta

Lea Launokari

Naisten verkosto -

Irti uraanista, atomivoimasta ja atomiaseista

Marjatta Kurtén  (marjatta.kurten(at)netsonic.fi)

Gerd Söderholm  (gerd.soderholm(at)gmail.com)


Ulla Klötzer

 

Lähteet: http://www.folkecenter.net/dk/rd/

ILUS Erkki: Environmental effects of thermal and radioactive discharges from nuclear power plants in the boreal brackish-water conditions of the northern Baltic Sea. STUK-A238. Helsinki 2009, 372 pp + Append8 pp. (Väitöskirja)

IAEA, 1975a. Environmental effects of Cooling Systems at Nuclear Power Plants. Proceedings of a Symposium, Oslo, 26 – 30 August 1974. ISBN 92-0-020075-3.

Günther Reichelt, Roland Kollert: Waldschäden durch Radioaktivität - Synergismen beim Waldsterben, Alternative Konzepte 52. C E Müller, Karlsruhe, 1985. Buch, Kt, 228 S. ISBN: 978-3-934499-05-8.

Studie zu Kinderkrebs in der Umgebung von Kernkraftwerken (KIKK-Studie). Bundesamt für Strahlenschutz (BfS) 2007. (Lasten leukemiatutkimus)

Bo Nordell, Luleå tekniska universitet, bl.a.: "Klimatfrågan" i annorlunda ljus. 2009. http://www.elbranschen.nu.

Nils-Axel Mörner: Detta eviga avfall. PQR Mariehamn 2009. ISBN: 978-952-5705-12-6.