Toivon, että ylläsi ovat kultareunaiset pilvet
polkusi varrella tuoksuvimmat kukat
kiitoksena hyvyydestä, jota olen sinulta saanut.
Epeli 12.3.1994-24.10.2008
(beagle uros SF18871/94, kasv. Suoma Kesseli, Nastola)

Epeli 13 vuotta

Nina Ja Epeli v.1994

Joonas, Epeli ja Juha v.1995
Epeli saapui kotiini toukokuussa 1994 veljeni Joonaksen 5-vuotissyntymäpäivien aikoihin. Kasvattaja Suoma Kesseli toi hänet meille kotiin Marinkaisiin. Epeli hurmasi heti koko perheen iloisella olemuksellaan. Jänismetsälläkin Epelin kanssa perheen miehet yrittivät käydä, mutta saalista ei tainnut koskaan tulla... Eräällä metsästysreissulla Epeli lähti turhan kauaksi seikkailemaan ja löytyikin vasta illalla myöhään ihan eri puolelta kylää. Sen koommin ei Epeliä enää metsästysreissuille varsinaisesti viety, vaikka sai hän myöhemmin kuljeksia toisinaan vapaana omassa metsässä. Alue rajoittuu mereen, joten kovin kauaksi ei sieltä itsenäinen beagle-uros saattanut joutua hukkateille. Epeli pysyi aina melko terveenä, joskin puolessa välissä elämäänsä häneltä leikattiin tyrä, jossa yhteydessä hänet myös kastroitiin. Reilun kymmenen vuoden iässä Epeliltä käytiin poistamassa kasvaimia korvista. Epeli pysyi suhteellisen hyväkuntoisena 13-vuotiaaksi saakka. Täytettyään 14 vuotta Epelin kunto alkoi nopeasti heikentyä. Epelin elämänlaadun mentyä huonoksi, hänet päästettiin lopulliseen lepoonsa 24.10.2008. Syyksi kunnon äkilliseen heikentymiseen eläinlääkäri totesi vatsassa olleet isot kasvaimet. Mummulan peräkammarin hyväntuulinen vanhapoika on poissa...
Päpsi
(suomenajokoira narttu SF07583B/84)

Nina ja Päpsi v. 1987
Meno
(x-rotuinen uros)

Nina ja Meno v.1981
Lysti
(x-rotuinen narttu)

Ninan ensimmäinen koira Lysti v.1979