Hei ja Tervetuloa kotisivuilleni!

Olen koulutukseltani agrologi ja olen valmistumisestani lähtien (v.1997) ollut töissä ProAgria Oulussa. Yhdeltä ammatiltani olen myös hevostenhoitaja ja hevosten kanssa nuoruuteni viettänyt. Nykyisin hevosille ei ole enää aikaa, vaan koirat ja koiraharrastukset täyttävät kaiken vapaa-ajan.

Asumme mieheni kanssa Raahen kaupungin läheisyydessä, mutta maaseudun rauhassa. Lapsuuden kodissani meillä oli rottweiler ja haaveilinkin jo omasta rotikasta opiskelujeni jälkeen. Toisin kuitenkin kävi, kun Harjun Sarilla (kennel Mäkiharjun) ja Jokelan Tuulalla (kennel Hiekkakankaan) oli seitsemänvuotias uros Waterloo’s Seaway To Hiekkakankaan ”Väinö” vailla eläkekotia ja niinpä Väinö muutti yhteisomistukseen meille. Väinön kanssa kuljimme paljon näyttelyissä ja hienoimpia hetkiä oli osallistuminen Vuoden 1999 Veteran Of Veterans Show’hun Helsingissä. Väinön oli aika siirtyä sateenkaarisille toukokuun 2002 lopussa, mutta olin nyt oman rotuni löytänyt. Heinäkuussa 2002 meille muutti sijoituskoirana Mäkiharjun kennelistä Mainio Maija. Maijan kanssa olen tutustunut erilaisiin koiraharrastuksiin vuosien aikana, mutta mejä on edelleen ykköslajimme. Tällä hetkellä meillä on kotona myös Maijan tyttäret Mette, Sini ja Sole.

Kasvattajanperuskurssin suoritin jo vuonna 2003 ja jatkokurssin keväällä 2008. Kennelnimen Meringue’s anoin vasta syksyllä 2008 ja se myönnettiin keväällä 2009. Samalla allekirjoitin myös Kasvattajasitoumuksen. Kiitos Harjun Sarille luottamuksesta, kun sain hoitaa Maijan sijoituspentueen kotona. Näin ensimmäisen oman pentueen hoitaminen oli helpompaa – tiesi mihin oli ryhtymässä.

Kasvatustyössä minulla on tavoitteena terve ja rodunomainen kultainennoutaja. Toivoisin, että kasvateistani olisi iloa perheilleen ja toimintahalua erilaisiin harrastuksiin. Kultainennoutaja ei ole aktiivisena koirana vain sohvakoira – se vaatii peruskoulutuksen, riittävästi ulkoilua ja monipuolista tekemistä ollakseen tyytyväinen koiranelämäänsä!

Erika Jylhä-Pekkala

Toimin:
• Pohjois-Pohjanmaan Kennelpiirin aluekouluttajana
• Kehäsihteerinä ja useissa näyttelyissä näyttelysihteerinä
• MEJÄ- ja TOKO Koetoimitsijana
• MEJÄ ylituomarina

Olen jäsenenä seuraavissa yhdistyksissä:
• Suomen Kennelliitto ry
• Kultainen rengas – Goldenring ry
• Suomen Noutajakoirajärjestö ry
• Raahen Koirakerho ry
• Pohjois-Pohjanmaan kultaiset ry
• Pohjois-Suomen Spanielikerho ry
• Oulun Seudun Noutajakoirayhdistys ry
• Merenkurkun Noutajat ry
• Länsi-Pohjan Noutajakoirayhdistys ry
• Keski-Suomen Noutajakoirayhdistys ry
• Kainuun Noutajat ry