Back

OH8K team Puitsilla

Tämä peditio alkoi oikeastaan jo aikaisin keväällä. Kymmeniä puhelinsoittoja ja sähköposteja piti vaihtaa retkeä suunnitellessa. Kesäleirillä koko porukka oli ensimmäistä kertaa saman pöydän ääressä pohtimassa peditiota. Silloinkaan ei vielä ollut varmuutta siitä, tuleeko homma toteutumaan, kun rajavyöhykeluvista ei ollut tietoa. Heinäkuun puolessa välissä tieto myönnetyistä luvista kuitenkin tuli. Lupa täytyi olla kaikille rajavyöhykkeelle meneville henkilöille, sekä kameroille. Luulimme aluksi, että Venäjän puolta ei saisi kuvata, mutta luulo osoittautui myöhemmin vääräksi.

Puitsin retki alkoi keskiviikkona 8. elokuuta ajamalla ensin Ouluun OH8NXEn QTH:hon, jossa ahdoimme illalla kahden amatööriveljen retkivarustuksen yhteen autoon. Pienellä järkeilyllä tavaratila täyttyi piripintaan ja takapenkkikin oli täynnä tavaraa. Varustusta täydensi vielä kaksi pöytäPC:tä, jotka täytyi ottaa mukaan että MS-ohjelmisto toimisi varmasti kunnolla.


Poroja Hotelli Revontulen portilla

n. 300 km:n ajomatkan jälkeen olimme Sallan hotelli Revontulen portilla, johon KP47:n kävijät olivat majoittuneet. Otin puhelun Jukkalle, OH8MSM, joka näkikin meidät heti mökin ikkunasta ja viittoili paikalle. Jukka olikin ainut hereillä. Jussille, OH6ZZ ja Aulikselle, OH6JW, maistui uni kunnolla muutaman päivän intensiivisen workkimisen jälkeen.


Löpön tankkausta Sallassa

Aamulla 9. Elokuuta tyhjensimme mökin ja lähdimme ajamaan kohti Sallan keskustaa, josta kävimme tekemässä viime hetken eväsostokset ja tankkaamassa polttoöljyä aggregaattia varten. Joimme vielä viimeiset kahvit sivistyksen parissa neljään päivään paikallisella huoltamolla ja aloimme matkan kohti ensimmäistä välietappia, Karhutunturin rajavartioasemaa.

Rajavartioaseman pihalle tuli monta upseeria, joille kerroimme vähän retkemme tarkoituksesta ja tavasta, millä yhteyksiä pidämme meteorien kautta. Sivusta tarkkailija saattoi havaita rajaviranomaisten suupielissä epäilevää hymyä. Kuulimme yllättäen, että Venäjän puolta saa nykyään kuvata, määräys oli muuttunut muutamia vuosia sitten. Lastasimme tavarat Antin autosta kahteen muuhun ja jätimme sen aseman pihalle. Jatkoimme matkaa farmariautolla, jonka katolla oli kolme VHF-yagia sekä 6m ja 70cm yagit. Jussi ja Aulis tulivat perässä täyteen lastatulla pakettiautolla.


Mönkijä otetaan kyydistä

Alkutaival oli normaalia soratietä, sellaista mitä näkeemuuallakin Suomessa. Noin 30 km:n jälkeen alkoi tie kaveta ja kuopat lisääntyä. Pikkuhiljaa matkapuhelimiemme signaalinvoimakkuusmittarit tiputtivat tolppiaan, sitten vain hätäpuhelut olivat mahdollisia, ja lopulta hävisi suomalainen verkko kokonaan. Taisimme olla aika syrjäseuduilla. Tien varressa oli kylttejä: ”Tunsan tunturilomat”, ”Piimäkuru”, ”Tuntsajoki”. Vaikka etenimme yhä syvemmälle lappalaiseen jänkämaisemaan, näkyi tien varsilla autoja, joitain tuli vastaankin. Varmaankin paikan syrjäisyydestä johtuen kaikki vastaantulijat, marjastajat ja autoilijat, nostelivat kättäjä huudahtelivat tervehdyksiä. Myöhemmin aiheutti joukossa hilpeyttä, kun ajettuamme melkein rajavyöhykkeelle asti monttuista, kivikkoista ja osin sulamisveden syömää tietä, oli tien varressa hieno ja uudehko edustusluokan saksalainen kulkupeli.


Johtotähti kunnolla korvessa

Rajavyöhykkeen ohittamisen jälkeen tie muuttui edelleen huonommaksi. Näki heti, ettei moni ollut siitä mennyt, kun heinä oli kasvanut raiteiden tukkeeksi. Tuli mieleen, että maastoauto olisi ollut sittenkin paikallaan. Jukan ja Jussin ilmiömäisellä maastoajotaidolla kaikista esteistä selvittiin kuitenkin kunnialla, ja opastamassa olleet rajavartiat ihmettelivät henkilö- ja pakettiautolla etenevää joukkoa.


Tässä paikassa ei ole varmasti ennen kahveja keitetty!

Puitsitunturin juurella pälyilimme ympärillemme ja tilanne pystytti mieliimme ”mistähän sitä aloittaisi” tunteen. Pikku hiljaa tavaroita alettiin nostella ajoneuvoista lapin maaperälle. Aurinko paistoi ja tuli jo melkein hiki. Kuka olikaan se viisas, joka keksi että keitetään kahvit. Niinpä kaivoimme kärrystä vielä pienen 650W:n vara-aggregaatin, joka hädin tuskin jaksoi tuottaa virtaa kahvinkeittimelle. Pikku hiljaa seurajuoma tippuili pannuun, ja sillä aikaa oli vielä tilaisuus järjestellä tavaroita ylös raahaamista varten ja suunnitella asemien pystyttelyä.

Kahvien nauttimisen jälkeen alkoivat amatööriveljemme QTH:n pystyttämisen härkämäisellä päättäväisyydellä. Ensiksi ylös vietiin teltta, pressuja, joitain henkilökohtaisia laukkuja ja muuta sekalaista tavaraa. Jukka, OH8MSM orientoitui mönkijän kuljettajaksi. Antti, OH8NXE lähti Jukan mukana Puitsin huipulle telttaa pystyttämään, kun sillä aikaa muut katselivat seuraavaa kuormaa valmiiksi.


Jukka vie tietokoneet, antennit ja rigit rauhallisesti ylös!

Tarkkaa laskentaa ei suoritettu, mutta arvelujen perusteella kuormia vietiin 1,7km:n kivikkoinen ja mutainen matka 7-8 kpl. Kun mönkijän pieni peräkärry oli täynnä tavaraa ja antennit päällä, ei ajaminen totisesti ollut helppoa hommaa. Kuljetusten organisoinnissa olisi ollut pientä parantamisen varaa. Tiettyä hidastusta asemien kasaamiseen aiheutti se, että ensimmäisessä antennikuormassa tuli toisen 17-elementtisen yksi etupää ja kaksi takapäätä, ja mastotkin vielä puuttuivat. Toinen antennikuorma tuli vasta paljon myöhemmin, ja sillä välin ei voinut pystyttää ensimmäisen aseman telttaakaan, sekin kun oli vielä alhaalla. Maaston vaikeuden vuoksi mönkijäretki alhaalta huipulle kesti jonkin aikaa, ja alkoi vaikuttamaan siltä että ensimmäistä skediä keskiyöllä ei ehkä saada workituksi.

Yllätykseksemme havaitsimme ylhäällä, että digitaaliset matkapuhelimemme löysivät tukiaseman. Harmi vain, että verkkotunnuksen ”prefiksi” oli RUS. Epäilemme, että signaali tuli 24km:n päästä Kovdorin kaupungista. Ainakin pystyi soittamaan, jos oli asiaa. Hintaa epäiltiin hirmuiseksi, mitä se myöhemmin osoittautui myös olemaan.


Rajavartioiden tarkkailutorni raja-aukolla Puitsitunturin huipulla

Itänaapurimainen tiedustelujoukkio olisi saattanut ihmetellä puuhiamme syrjäisellä Puitsitunturilla sinä torstai-iltana. Isot miehet vetivät pitkiä puolen tuuman koaksiaalikaapeleita pitkäksi mäelle ja kasailivat kummallisen näköisiä tikkuläjiä. Jossain vaiheessa laskimme leikkiä siitä, että mistäpä tietäisi jos rajan toisella puolella, Puitsitunturin vastakkaisella rinteellä olisi ryhmä R-alkuisia amatööriveljiä pystyttelemässä omaa peditioasemaansa.

Harvinaista kyllä, torstai-iltana tunturilla ei tuullut juuri nimeksikään. Aurinko paistoi lämpimästi ja vaikutti siltä että rauhallisempaa paikkaa ei löydy. Sääskiäkään ei ollut, ainoastaan jokaiseen ruumiinkoloon tukkiviä mäkäräisiä sitäkin enemmän. Mäkäröiden lähentely antenneja kasaillessa muodosti monen suuhun voimasanoja jotka kaikuivat muuten niin rauhallisella Puitsitunturilla.


Antti OH8NXE ja Aulis OH6JW kasailevat antenneja

Antti oli saanut jo alkuillasta nukkumistelttana toimivan sissiteltan pystytettyä, ja sinne oli jo kannettu jonkin verran omia kasseja ja muuta pikkutavaraa. Aurinko alkoi jo vähän laskea ja kastetta rupesi muodostumaan. Jukka toi viimeisen kuorman tunturin päälle. Tavaraa oli tunturilla mahdottoman tuntuinen määrä. Oli muovisia laatikkoja, isoja putkikasseja, pahvilaatikoita, kaasulämmittimiä, polttoöljykanistereita, kaksi pöytä-PC:tä, VGA-näyttöjä, ruokakasseja, ym… vaikutti siltä ettei se tavaramäärä mahdu mihinkään sateen alta.


Tavarat levällään Puitsin päällä

Jukka ja Jussi yrittivät vetää myös auton peräkärryä Puitsin päälle, siinä kuitenkaan onnistumatta. Polku ylös oli sangen kapea ja liukas mutamäki pysäytti matkanteon. Jukkan auto oli kuulemma sammunut rinteen alle eikä ollut lähenyt enää käyntiin pitkälliselläkään starttauksella. Asia tuntui siinä vaiheessa pikku hädältä, eikä sitä murehdittu vielä kun ei oltu asetuttu kunnolla taloksikaan Puitsin päälle.

Tähtäimessämme oli saada ensiksi meteor scatter- asema pystytetyksi, jotta ensimmäinen skedi saataisiin workituksi ajallaan. Vaikutti siltä, että olisi mahdollisuuksia keretä. Puolijoukkueteltta pystytettiin ja siitä tehtiin kertaheitolla hamshack kantamalla pöytä jonka päälle PC, rigi, ja linukka. 2 x 17 el yagit stakattiin putkeen, koaksiaalit kiinni ja alapää kiinni alumiinitikkaisiin. Sitten tuo koko komeus kammettiin pystyyn ja laitettiin harukset.


105 Kg painava dieselgeneraattori vaatii monta kantajaa

Tässä vaiheessa alkoi olla jo hämärää. Joukolla kävimme kantamassa 105 kg painavan 4,8kW dieselaggregaatin sijoituspaikalleen alarinteeseen jossa se saisi puksuttaa yhteen soittoon koko pedition ajan. Koneen kulutus oli vähäinen, vain n 1l/h, ja kun tankkiin sopi 13 litraa, sovimme että tankkaus suoritetaan aina klo 11 aamulla sekä illalla. Muutaman minuutin lämmitystyhjäkäynnin jälkeen jatkojohdon pää kytkettiin aggregaattiin – show saattoi alkaa.

Pieni jännityksen hiven kouraisi kun nappasin omaan PC:seeni virrat. Mitähän se on tykännyt mönkijän kyydistä… Sieltä se kuitenkin nousi kuin ennenkin ja soitti julmetun isolla Windows 98:n tunnusWAVin niin että koko länsinaapurissa valmistettu teltta kaikui!

Auliksen FT-847:kin starttasi kiltisti tuulettimen ja loisti sinisenä. Pieni mittaus paljasti etteivät seisovat aallot olleet jaksaneet Puitsin laelle kiivetä. SWR oli melko lailla nappi 1:1. Tässä vaiheessa kello alkoi olla 23sa, joten meiltä oli mennyt kokonaista 8 tuntia siitä, kun saavuimme Puitsitunturin juurelle autot täynnä tavaraa!

Olimme huojentuineita siitä että asema oli kunnossa ja odotellessamme ensimmäisen skedin alkamista kannoimme ruokatavarat, lieden, kahvinkeittimen ja retkijääkaapin samaan isoon telttaan jossa MS-ama oli. Vaikutti kuitenkin siltä, että saimme kaikki tavarat ”sisälle” sateen suojaan, joten mitään hätää ei enää ollut.


2 x 17 el antennit Itäeurooppalaisessa yössä

Vuorokausi vaihtui Perjantaiksi, ja koska skedilistan mukaan ”OH8K always first”, releet naksahtivat ja WinMSDSP-ohjelma alkoi suoltaa 2000lpm CW:tä rigin mikkiliittimestä sisään, josta se moninaisten komponenttien kautta löysi tiensä 2 x 17 el antennikaksikkoon ottaen siitä mukavan vauhdin optimistisin mielin siitä, että törmäisi mahdollisimman isoon meteorivanaan. Sieltä se sitten toivottavasti sinkoaisi Norjalaisen kollegamme LA0BY:n vastaanottimeen.

2,5 minuuttisen lähetysperiodin aikana peditiojoukko piti neuvottelua siitä, kuka lähtisi nukkumaan ja kuka jäisi pitämään qsoja. Workkimaan jäivät Jussi ja Aulis, kun muu porukka, allekirjoittanut mukanaan lähtivät makuupusseja kohti.

Tutulla tuurilla oli minulle teltasta löytynyt paikka, joka oli alaspäin vähän viettävä ja pään vieressä oli punaketun pään kokoinen kivi! Teltassa oli pieni kaasulämmitin, joka piti yllä ainakin jonkinlaista lämpötilaa. Makuupussissa oli muutenkin lämmin, joten kylmässä ei joutunut nukkumaan. Aggregaatti jyskytti tasaisesti alarinteessä, eikä häirinnyt nukkumista, pikemmin tuuditti uneen. Aamuyöstä alkoi kuulua ropinaa teltan kattoon. Se oli ensimmäinen sadekuuro Puitsilla. Unen läpi tehtyjen havaintojen perusteella kuuro ei kuitenkaan kestänyt mahdottomia, ehkä 15 minuuttia.

Aamulla heräsimme katsomaan, kuinka eteläpohjalaisten hamssien kusoiluyö oli sujunut. Ensimmäinen LA0BY:n QSO oli mennyt hyvin läpi, ja häneltä oli tullut myöhemmin NMT-puhelimitse pieniä neuvoja äänentason säädössä, joista iso kiitos. Seuraavan skedin jälkeen oli tullut skedipyyntö puhelimella DL9MS:ltä, ja kuso Saksaan olikin mennyt 10 minuutissa läpi! Joachim oli vielä jälkeenpäin kehunut puhelimessa yhteyttä ennätyslyhyeksi.

Söimme hiukan aamupalaa ja suunnittelimme seuraavia kolttosia. Aulis meni hetkeksi nukkumaan, minä istuin pitämään MS-qsoja Antin kanssa ja Jukka ja Jussi menivät pystyttämään toista 2m:n asemaa ja 6m/HF asemaa. Aamupäivä oli kostea. Pientä tihkua tuli hiukan, mutta mitään kaatosadetta ei saatu. Jukka arveli, että etelämpänä oleva Peuratunturi halkoi mukavasti sadepilvet eduksemme.

Päivällä Jukan ja Jussin uurastus tuotti tulosta, ja kaksi uutta asemaa oli QRV. Toinen 2 metrin asema oli pienessä 2 hengen teltassa, jossa oli kuitenkin korkeutta hyvin. Tälläkin asemalla oli FT-847, PC WinMSDSP ohjelmalla, ja 400W linukka. Antennina oli 16-elementtinen yagi. Varalta oli mastossa myös 23-elementtinen 70cm yagi ja 200W linukka, mutta ko. bandilla ei saatu yhtään qsoa.

6m/HF asema oli samanlaisessa teltassa, 6m:llä 5-elementtinen yagi ja HF:lle G5RV. Riginä oli IC-746. Jukka aloitti heti melkoisen kutsumisen 6m CW:llä. Loputon tahkoaminen tuotti tulosta, ja maailman ensimmäinen 50 MHz yhteys Puitsitunturilta kirjautui lokiin. Vasta-asemana oli Bo, SM7FJE, Vellingestä.

2 metrillä pidettiin myös muutamia SSB/CW kusoja OH-amatöörien kanssa. Kun minä kutsuin isommalta asemalta jossa kaksi 17 elementtistä yagia ampuivat signaalin voimalla matkaan, vastasi hetken kuluttua Jussi pienemmältä asemalta jollekin, josta minä on kuullut mitään. Aluksi epäilimme että antenni oli vain paremmin suunnattu, mutta jatkossakin tilanne tuntui olevan samanlainen; pienempi asema workki paremmin OH-kusoja. Tarkistimme isomman aseman liitokset ja mittasimme SWR:tkin - kaikki ok. Asiasta ei päästy täysin selvyyteen, mutta epäilemme että pienemmän aseman antennin sijoitus alarinteeseen antoi sille mukavaa takaheijastusta.


Parempi peditiopaikka R-maan puolella

Lauantaina päivällä tapahtui se, mitä Jukka oli vähän ounastellut. Paikalle saapui mönkijällä rajavartija. Hän oli tietoinen läsnäolostamme, mutta kävi tarkastamassa että kaikki on kunnossa. Rupesi taas satamaan, joten menimme sisälle isoon telttaan, jossa oli 1. MS-asema ja keittiö. Esittelimme rajavartijalle asemaa ja hidastettuja pätkiä komeista meteoriheijastuksista. Mies oli itsekin harrastanut radioita jonkin verran, joten hän seurasi hommiamme kiinnostuneena.


Jukka, OH8MSM raja-aukon vieressä. Sininen aukon reunan osoittava keppi ympyröity punaisella.

Sateen laannuttua pääsimme vartijan seurassa käymään aivan raja-aukon lähellä. Kummallista, miten tiettömään korpeen hakattu 10 metriä leveän aukon länsipuolen reuna voi olla niin tavattoman kiinnostava. Sen kun ylittää ja kävelee 10 metriä, on Venäjällä. Ja pian takaisin Suomessa, kun vartija ottaa tylysti kiinni ja vie kovin ottein mönkijän kyydissä rajavartioasemalle. Itäisessä naapurissamme näytti maasto täysin samanlaiselta kuin meilläkin. Näkyi monta tunturia, niillä taisi vain olla venäjänkieliset nimet. Kauempana näytti kohoavan yksi korkeampi tunturi, vieläpä aika lailla puuttoman näköinen. Saattaisi olla vielä KP57 ruutua... Rajan itäpuolella näkyi myös Kovdorin kaivoskaupungista joitakin kuonakasoja ja soratietä. Elämää siellä kai oli. Katsoimme ylhäältä vielä kerran hitaasti joka suuntaan ja aloimme matkan alaspäin, takaisin QTH-teltoille. Tulipa käytyä puolen metrin päässä rajasta! Eipä QTH-telttammekaan liian kaukana rajasta ollut, vain noin 100m. Ja QTH:stamme oli matkaa KP57-ruudun rajalle n. 500m, joten kovin iso ei KP57-ruudun peittämä ala Suomen puolella ollut.

Lauantai-iltana alkoi aurora levitä pohjoisen taivaalle. Ja koska me olimme pohjoisessa, tällä kertaa jopa pohjoisempana kuin aurora, katkesivat MS-yhteydet lähes täysin. Tuntitolkulla kului kuunnellessa pelkkää SSB-kohinaa, kun meteoriheijastukset eivät päässeet määränpäähänsä. SSB/CW kusoja OH-maahan syntyi sentään muutamia pienemmästä 2m asemasta.

Sunnuntaina Jukka ja Jussi lähtivät tutkimaan miksi Jukan auto ei lähtenyt käyntiin, ja hakivat samalla vettä kurussa virtaavasta purosta. Miehet viipyivät retkellä kauan, ja muut arvelivat että ranskalaisauto taisi olla täysin remonttikunnossa. Mönkijän ääni kuului kuitenkin parin tunnin päästä, ja auto oli saatu kuulemma käymään. Olisi ollut tylyä vedättää vielä muidenkin tavaroiden lisäksi yksi auto Puitsilta pois!


Välillä täytyi hamienkin syödä!

Workkiminen jatkui skedilistan mukaan. Melkein joka tunti alkoi uusi MS-yhteysyritys. Useimmat itänaapurin puolelle pidetyt MS-yhteydet tuntuivat menevän hyvin läpi. Kun antenniputki oli sidottu alumiinitikkaisiin kiinni, piti antennin suuntaa muuttaa tikkaita kääntämällä. Se oli joskus työlästä puuhaa, kun 2 x 17 elementtiset panivat ylhäällä vastaan. Kun antennit oli saatu suuntaan, laitettiin alimmaisen yagin molemmista päistä narut "lukoksi" maahan, ettei masto pääse pyörimään ihan holtittomasti.

Purkamisia aloitettiin jo sunnuntai-iltana. MS-asemalla riitti yksi workkija, kun muut olivat pimeässä pienessä tihkusateessa kaatamassa mastoja ja laittamassa telttoja läjään. Ensiksi purettiin HF/6m asema ja toinen 2m asema. Tavarat koottiin valmiiksi huomista kuljetusta varten. Isoin teltta oli pian täynnä sateelta suojassa olevaa tavaraa ja pikkutelttoja kuivatettiin kamiinan ympärillä. MS-kusojen workkiminen oli vähän epämukavaa kun vieressä roikkuva teltta vei kaiken lämmön!

Asemien purku ei tuntunut niin työläältä kuin pystytys – johtui ehkä siitä, että tavaroita oli jo lauantaina alettu pikkuhiljaa viedä alas. Maanantaina puolen päivän aikaan isoinkin teltta alkoi olla kasassa ja oli aika luoda kenties viimeinen silmäys Puitsilta avautuvaan Suomalais-Venäläiseen tunturimaisemaan.


Viimeinen hernekeittoateria Puitsilla

Alamäki oli helppo kävellä alas kuruun sillä aikaa kun viimeistä mönkijäkuormaa lastattiin. Lähdimme kurusta noin klo 13sa, ja juuri silloin alkoi hiljalleen satamaan. Ajaminen jatkui suurimmaksi osaksi 1 tai 2 –vaihteilla, hiljalleen hiekkaista, kivistä, ruohoista tai muuten vain onnettoman huonoa tietä pitkin. Tien parantuessa mönkijä lastattiin taas pakettiauton kyytiin ja matkaa jatkettiin. Tässä vaiheessa muutaman päivän epäsäännöllinen elämä alkoi painaa allekirjoittaneen silmiä ja jonkinlainen uinailu köröisen matkan aikana oli mahdollista.

Tuon n. 60 kilometrin matkan etenemiseen meni kaiken kaikkiaan noin 3-4 tuntia, kun matkavauhti oli keskimäärin ehkä 20-30km/h! Karhutunturin rajavartioasemalla järjestelimme jälleen tavaroita takaisin Antin autoon ja aloimme matkan kohti kotoisampia maisemia. Kello oli noin 17sa. Samana iltana olin kotona 22:30sa. Kyllä uni tuli helposti.

Johannes, OH6HFX