|
Jysky syntyi meillä kotona ja jäi
”mamman pojaksi” muiden sisarusten lähtiessä maailmalle.
Luonteeltaan Jysky on miellyttämisenhaluinen, rauhallinen ja lapsirakas,
eikä sillä ole tarvetta isotella toisille uroksille. Siksi sen kanssa on
mukava kulkea niin näyttelyissä, kuin muuallakin.
Näyttelypuolella Jysky on pärjännyt
hyvin. 2,5 vuotiaana se oli saavuttanut kaikki kolme Suomen sertiä ja
yhden cacibin. Heinäkuussa v.2000 kävimme kolmessa Ruotsin näyttelyssä
ja niistä Jysky sai kaikista Ruotsin sertin ja yhden cacibin. Syyskuussa
v.2000 Jyskystä tuli muotovalio.
Palveluskoiraharrastus aloitettiin
jäljellä, koska olin sitä jo vuosia harrastanut Emman kanssa.
Jälkiharjoituksia on myös helppo tehdä yksinään. Myöhemmin
aloitettiin myös haku- ja rakennusetsintäharjoittelu, tulevaa
pelastuskoirauraa silmällä pitäen. Jyskystä tulikin vuonna 2002
virallinen pelastuskoira, kun se sai tuloksen kahdesta lajista (jälki
ja haku).
Jysky viettää nykyään ansaittuja eläkepäiviään.
|